Epäilevä E

Minulta aika ajoin kysytään olenko yksinäinen. Viime vuoden loppupuolella hurahti pari kuukautta etten nähnyt kodin ulkopuolelta kuin kerran (ehkä kaksi) jonkun ystävän. Mutta en minä loppupeleissä ole yksinäinen.

Joskus miehen kanssa vitsaillaan että minä vihaan ihmisiä. Vaikkei se aivan totta ole, piilee siinä kuitenkin pieni totuuden siemen. Minä vihaan teennäisyyttä.

Kun muistelen menneitä ystävyyssuhteita, ei se ole kovin kaunista muisteltavaa. Ihmisiä on tullut ja mennyt. Ihmiset, jotka ovat joskus olleet minulle kaikki kaikessa, ovat vaan lähteneet. Yksi lakkasi pitämästä yhteyttä kun vaihdoin työpaikkaa, toinen kun vaihdoin kaupunkia, kolmas kun aloin seurustelemaan, neljäs kun tulin raskaaksi. Aikani jaksoin yrittää pitää ystävyyssuhteita yllä välimatkasta tai elämäntilanteesta huolimatta mutta lopulta lakkasin. Kuutin saatuani en ole yrittänyt pitää yhteyttä vanhoihin luokkakavereihin, mutta eivät ole hekään.. Sanonkin aina että ihmiset ovat elämässäni ohikulkumatkalla.

Kun monet ihmissuhteet on mennyt mönkään, on joskus mietittävä mitä itse olisin voinut tehdä toisin. Alkuun yritin paljonkin ylläpitää ihmissuhteita, mutta nyt pettymykset on tehnyt tehtävänsä. Nyt annan ihmisten mennä. Joskus pohdin olenko laskenut karkuun helmiä, sellaisia kenen vuoksi olisi pitänyt nähdä vaivaa.

Onneksi elämä joskus yllättää positiivisesti (muutenkin kun raskaustestin merkeissä) sillä yllättäviä ihmisiä on tullut vuosien takaa takaisin. Ehkä he ovat taas ohikulkumatkalla mutta olen onnellinen näistä hetkistä.

Tässä kohtaa on varmaankin selvää etten näe ihmisissä ensisijaisesti paljoakaan hyvää. Olen alusta alkaen varpaillani ja epäilevä. En siis mitenkään helposti lähestyttävä. Olenkin joutunut viime aikoina paljon miettinyt että onko minun epäilevä luonteeni esteenä, ei vaan minun, lasteni ystävyyssuhteille. Jääkö he ilman synttärikutsua minun vuoksi? Eikö he pääse leikkimään kavereiden luo kuten muut ikäisensä koska minä en osaa tutustua lasten vanhempiin? Onneksi meidän tiimissä on myös tuo mies joka on peloton, ihmisistä hyvää ajatteleva ja puhelias seuramies.

Tässä kohtaa olen onnellinen että meidän elämässä on ne pari helmeä. Ne helmet on minulle tärkeitä. Heillä on pari ihanaa minihelmeä joiden kanssa lapset voi vääntää töllöntöitä. Nimittäin nuo pienet ihmiset ovat ansainneet elämäänsä kaiken mahdollisen hyvän, ja ystävyys on hyvää ollessaan aitoa. En keksi mikä olisi aidompaa kun lasten yhteinen leikki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *