Minussa on hyvää..

Ihan ensimmäisiä tehtäviä jotka sain terapiassa liittyi siihen kuinka näen itseni. ”Kirjoita ylös millaisia hyviä ajatuksia itsestäsi nousee esiin päivän aikana”. Tuo tehtävä on varmasti kenelle tahansa perussuomalaiselle vaikea, mutta minä ahdistuin siitä niin kovin etten pystynyt sitä suorittamaan. Menetin yöuneni kun yritin kuunnella omaa sisäistä puhettani.

Olen kirjoittanut aiemmin siitä miten toisten sanat voivat joskus satuttaa minua, mutta kyllä kaikista julmin olen minä itse. Minun sisäinen puheeni on julmaa ja armotonta. Se sivaltaa sinne missä tuntuu. Se alkaa pienillä asioilla kuten kamala tukka, tummat silmänaluset ja väsynyt naama. Hiljalleen se päivän aikana kaivautuu syvälle. Lapsuuden kokemukset ovat syöneet oman arvon tunteen. Mutta.. Päivä päivältä minä voimistun ja rakennan itseäni uudelleen.

Viimeisen vuoden aikana olen viimein uskaltanu heittäytyä, ja jopa nauttinut siitä. Se alkoi niinkin pienestä kun virkkaamisesta, jatkui ilmajoogan muodossa ja sai minut jopa pitämään nosh-kutsut. Monelle pieniä asioita mutta minulle itseni haastamista. Oli vaikea hiljentää se ääni joka mielessäni sanoi ”ei kukaan kuitenkaan tule”. Se ajatus ei ole aivan tuulesta temmattu sillä lapsuudessa meidän elämäntyylin vuoksi naapurin lapset eivät saaneet leikkiä kanssani.

Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, miten vaikeaa noiden äänien hiljentäminen oli vaan se, että onnistuin. En antanut oman epävarmuuteni estää minua! Jokainen pieni onnistuminen tuntui lottovoitolta ja kannan niitä mukanani.

Nykyisin minä huomaan kun ulkona paistaa aurinko. Osaan nauttia hyvistä hiihto- tai lenkkeilykeleistä ja arvostaa kukkia, jotka S tuo yövuorosta kotiin tullessa. Mukiin laitetut ruusut saavat minut hymyilemään. Ei vaan siksi, että meidän 4-5 maljakosta huolimatta kerta toisensa jälkeen kukat päätyvät S:n käsittelystä mukiin vaan nyt ymmärrän niiden merkityksen. Lapset ovat aina olleet voimavara minulle. Heissä minä näen paljon kauneutta ja hyvää. Heistä olen saanut aina voimaa ja energia. Haaste on ollut muissa asioissa.

Tänään minä kuitenkin olen ylpeä itsestäni. Tänään en ole sanonut ilkeitä sanoja itselleni. Tänään olen nauttinut ulkoilusta ja auringosta. Olen viimein oppinut vaatimaan itselleni omaa aikaa ja ymmärtänyt että minäkin ansaitsen hyvää.

Minä olen saanut taakakseni tämän masennuksen ja nyt me opettelemme elämään sen kanssa. Pian koittaa aika kun se on taakse jäänyttä elämää. Tämä on matka joka meidän täytyy kulkea ja oppia siitä. Parasta kai tässä elämässä on se että aina voi työstää itseään, avata silmät ja katsoa maailmaa toisesta kulmasta. Minusta ei ehkä koskaan tule yltiöpositiivista ihmistä joka näkee muissa ihmisissä ja itsessään vain hyvää. Enkä kyllä haluaisiakaan. Silloin minä en olisi enää minä.

Minä olen hyvä näin, mutta taas huomenna parempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *