Minne katosi 3 tuntia?

Menin keskiviikko aamuna klo 8 kouluun. Pahoittelin myöhästymistäni sillä en heti löytänyt luokkaa. Sen jälkeen pimenee.

Silmissä ensin sumeni ja sen jälkeen luennoitsija näkyi kahtena. Tarkistin että näkyykö kaikki muutkin, ja kyllä näkyy. Sinnittelen. Yritän lähettää kotiin viestiä mutta lopputulos on pelkkää sotkua. Välillä hetkeksi kirkastuu ja sit taas pimenee. Puhelin näyttää valuvan käsistä. Päässä pyörii. Olin aamulla tullut autolla kouluun, joten hätääntynyt S hyppäsi lasten kanssa taksiin. He ajoivat hakemaan minut koululta. Ajettiin sairaalaan. Valitettavasti siinä kohtaa kun tapasin neurologin kohtaus oli jo mennyt ohi eikä siitä ollut enää merkkejä.

Mutta noin kolme tuntia elämästä on kadonnut. Hämäriä muistikuvia sieltä täältä, mutta minkäänlaista kokonaiskuvaa ei ole. Illalla sain valita jäänkö osastolle vai lähdenkö kotiin. Tulin kotiin lasten luo. Vihaan olla potilaana ja iltavuoron hoitaja vihasi selvästi työtään, joten koti tuntui hyvältä ratkaisulta.

Nyt olen vuorokauden kerännyt palasia sieltä täältä. Tuntuu aivan hullulta että kaikki muuttui aivan minuuteissa. Hetkeä aiemmin olin kotona herännyt lasten kanssa, keittänyt puuron, syönyt aamupalan ja ajanut autolla kouluun. Noin 5 minuuttia auton pysähtymisen jälkeen pimenee ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.

Yritän toivoa että kaikki johtui vain migreenistä eikä se tule takaisin enää. Migreeni on vuosien saatossa aiemminkin muuttanut muotoaan.

Kun teininä sain diagnoosin migreeni ajattelin että se on parilla napilla korjattavissa. En olisi koskaan uskonut kuinka paljon se hankaloittaa ihan normaalia arkea. Jos stressaan saan migreenin, jos otan lasten kanssa yllättävän juoksuspurtin voin saada migreenin, jos nukahdan väärään asentoon voin saada migreenin. Bussimatkalla kouluun toisen ihmisen voimakas hajuvesi saattaa aiheuttaa migreenin. Olisi varmasti helpompi luetella asiat mistä sitä ei tule.

No mites se pelastava nappi sitten? Sitä ei ole. Minulla on estolääkitys, miljoona peruskipulääkettä ja kohtauslääkkeet. Joskus ne auttaa ja joskus ei. Ennen estolääkettä kohtauksia saattoi tulla 4x viikossa. Ne saattoi kestää 6-18 tuntiin kovimmillaan ja sen jälkeen vielä vähän laimeampana. Joskus sattuu päähän kuten kaikilla muillakin.

Nyt ensimmäistä kertaa (no ei nyt ehkä ihan ekaa kerta…) minua kuitenkin vähän ahdistaa. Jostain aivan kummallisesta syystä en pyytänyt keneltäkään apua. Opettajan kertoman mukaan hän oli ihmetellyt käytöstä ekan kerran 8.30 ja klo 11 olin poistunut luokasta. 2,5h olen ollut lähes toimintakyvytön enkä silti ole pyytänyt apua. Entäs jos näin käy uudelleen enkä olekaan näin onnekas että istun turvallisesti tuolissa? Uskallanko enää ajaa siskoni perheen luokse yksin lasten kanssa kun sinne on kuitenkin ajomatkaa 5tuntia?

Meidän arki muuttaa taas muotoaan…

Kuvassa pari lähettämääni viestiä kotiin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *