Koti. Place to be.

Oltiin lauantai-sunnuntai helsingissä kun mies ja Nuppu kävivät katsomassa Disney on ice jääshown. Me kierreltiin sen aikaa Kuutin kanssa Jumbossa. Yötä oltiin Grand Marina hotellissa, ja pakko sanoa että iso ja siisti huone pääsi yllättämään. Samoin Kuutin aivan surkea yö. Tsiisus sentään. Pieni mies meni aivan sekaisin kun joutui nukkumaan vieraassa paikassa. Nyt ollaan onneksi kotona. Kun päästiin kotiin, nostin saunan jälkeen jalat rahille enkä tehnyt muuta. Joskus tekee hyvää tuijottaa tyhjyyteen.

Maanantaina aamulla oli aika pakata reppu ja suunnata kouluun. Oli oikeastaan aika rentouttavaa istua bussiin kuuntelemaan omaa musiikkia ja katsella kun bussi täytyy ja tyhjenee. Siinä hetkessä olin ihan vaan minä.

Suoritan tätä kurssia aivan uuden ryhmän mukana. He ovat vasta aloittaneet opinnot ja suurinosa heistä oli tosi nuoria. Osa räpläsi puhelimia, osa supisi keskenään ja osa taisi jopa kuunnella, ainakin hetkittäin. Kaikki tuo tuntui ihanan tavalliselta ahdistavan sijaan.

On ihana olla lasten kanssa kotona enkä missään nimessä halua vielä Kuuttia hoitoon laittaa. On kuitenkin kiva hetkittäin käydä kodin ulkopuolella muistelemassa millainen minä olen. Rakentaa ammatillista identiteettiä perheen ulkopuolelle. Varsinkin kun lapset ovat isänsä kanssa, parhaassa seurassa.

Vaikka arki on joskus hektistä eikä eletä ehkä tavanomaista arkea, niin yhdestä asiasta olen tosi ylpeä. Olen ylpeä siitä että kaikesta huolimatta ollaan saatu venytettyä molempien lapsien hoidon aloituksia. Se on vaatinut meiltä molemmilta vanhemmilta ponnisteluja, mutta ollaan onnistuttu. Ilman tuota ihanaa miestä ei se olisi ollut mahdollista. Hän on jaksanut tehdä koulutyönsä kunnialla ja valmistuu etuajassa. Sen lisäksi hän on jaksanut käydä töissä ja olla isä noille kahdelle lapselle. Tottakai ajanpuute joskus saa meidät nahistelemaankin, mutta olen silti kiitollinen.

Hiljalleen on minun kuitenkin aika siirtää katsetta kodin ulkopuolelle. On iso asia että se tuntuu hyvälle kaikkien pettymyksien jälkeen. Ei aikaakaan kun istun koulussa täysipäiväisesti ja sen jälkeen siirryn töihin sairaalamaailmaan. Vihdoin tunnen taas sen kutsumuksen. Vihdoin tunnen ja näen sen kaiken hyvän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *