Lapsen ajatuksia

Esikoinen täyttää kesällä viisi vuotta. En ymmärrä kuinka hänen syntymästä on jo niin pitkä aika, mutta kalenteri väittää minulle ajan kuluneen.

Ennen omia lapsia ajattelin että noin 2-5vuotiaiden lapsien arki on selviytymistä ruokapöydästä, pukemisesta ja tylsistä kauppareissuista. Ajattelin, että ensin on vauva, sitten uhma ja sitten mennäänkin kouluun. Nyt, kun olen katsonut oman lapsen kasvua, olen huomannut sen olevan paljon muutakin.

Nuppu oli noin kaksi ja puoli vuotta kun hän ensimmäisen kerran hoksasi ihmetellä missä minun isäni on. Koska hän on kuollut 24 vuotta sitten, jouduimme käymään jo silloin ensimmäisen keskustelun kuolemasta. Nuppu oli noin kolme vuotias kun hän ekaa kertaa ihmetteli kun ystäväni otti vauvan rinnalleen. Kerroin, ja asiaan palattiin vielä monta kertaa. Nuppu on ihmetellyt miksi taivas on joskus värikäs, miten tähdet pysyvät taivaalla, missä hänen tulevat lapset ovat nyt. Ollaan pohdittu joulupukin olemassa oloa, vesilätäköiden syntymistä ja vastaantulevien ihmisten nimiä. Joskus Nuppu on niin vakuuttuneesti puhunut että hänellä on isosisko, että olen pohtinut tietääkö hän keskenmenosta joka oli ennen häntä. Ei tiedä, mutta niin vakuuttava hän oli. Joku aika sitten tein facebookissa ”kysy lapseltasi vastaus” tyyppisen kierto viestin ja siinä hän pohti, että äidin kanssa yhteistä on sisällä oleva virtsarakko.

Meillä asui noin puolen vuoden ajan lohikäärme, joka söi meidän kanssa, leikki meidän kanssa ja hänetkin piti laittaa autossa turvavöihin. Hiekkalaatikossa on ollut kauppa, leipomo ja Arendel (millon hiekasta, millon lumesta). Olemme keskustelleet lääkärileikkien ohessa mistä pissa tulee ja mitä sydän tekee.

Kieltämättä kysymys ”missä minun lapseni ovat kun he ei ole vielä minun mahassa” sai minut jopa hieman hämilleen. En koe että olisin valmis vielä käymään tätä keskustelua. Mutta niin se vaan pieni mieli janoaa tietoa ja vastauksia, samalla kun mieleen pulpahtaa uusia kysymyksiä. Noh, mitä minä vastasin tähän vauva kysymykseen? Häkellyin sen verran etten osannut sanoa mitään ensiksi. Lopulta kysyin, että onko tytöllä itsellä jotain ajatusta. Ja voi miten kaunis se ajatus oli ”Ne on vielä enkelipölyssä”.

Ollappa vielä leikki-ikäinen! Maailma on niin ihmeellinen, vauvat on enkelipölyssä ja kuollessa ihmiset menevät taivaaseen. Laastari parantaa ja jos ei, lääkärit osaa korjata mitä vain. ”Minä osaan, minä pystyn, minä olen kaunis” niin kertoo oma sisäinenpuhe. Ei ole kysymystä mitä ei voisi kysyä tai ajatusta mitä jakaa. Joskus suututtaa kun niin kovasti haluttaisiin jo vähän irtaantua vanhemmista, mutta ei liikaa kuitenkaan. Supersankarin joskus vaikea uskoa, että kiipeilyteline onkin liian korkea.

On olemassa ”ajatuksia”, ja sitten ajatuksia. Lapset voittavat meidät aikuiset tässä 8-0.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *