Hyvä minä?

Viime kirjoituksesta on hurahtanut jo hetki. Aika on vaan kadonnut jonnekin. Kerrankin mukavien juttujen parissa! Tukiäitiasiat on lähteneet etenemään ja olen tästä tosi fiiliksissä. Ensimmäinen tukikontakti antoi mielettömän hienoa palautetta, ja se tietenkin potkii eteenpäin.

Opinnäytetyökin etenee, lapset touhuilee päivät pitkät, muuttopäivä on varmistunut ja päivät on kirkkaampia. Valo virkistää. Tiedän ettei mieleni möröt ole mihinkään kadonneet, ne vain uinuvat hetken. Aion nauttia siitä vielä kun voin.

Hyvät hetket luovat uskoa vaikeiden aikojen keskellä. Vaikea uskoa että vielä aivan hetki sitten mielessäni mietin että voisin kuolla. En halunnut itseäni vahingoittaa vaan lähinnä toivoin että jotain tapahtuisi. Ettei minun tarvitsisi aamulla herätä. Tuntui että kaikkien olisi parempi ilman minua, lastenkin. Nyt tunnen toisin.

Katsoin eräänä päivänä esikoisen vauvavideoita ja yhteen videoon olin minäkin eksynyt. Mietin siinä hetkessä miksi minä olen kaikki vuodet vihannut itseäni. Miksi olen ollut niin armoton. Sillä videolla näin kauniit hiukset, hoikan ja huolitellun olemuksen vaikkakin olin yöhousuissa. Kun katson nyt peiliin, vihaan edelleen ja olemukseni on mielestäni vanhempi, kulahtanut, mitä todellisuudessa olen. Mutta mietin, jos näkisin tästä hetkessä videon 4vuoden päästä näyttäisinkö samalta? Väsyneeltä ja kulahtaneelta? Vihaisinko itseäni samalla tavalla?

Oli menossa hyvä tai huono kausi, viha itseäni kohtaan on aina sama. Joku rikkoi minut. Joku vei minulta hyvän pois aivan liian aikaisin. Haluaisin kerran kokea sen miltä tuntuu olla kaunis ja hyvä, haluaisin kelvata sellaisena kun olen. Ajattelin aina hääpäivän olevan se päivä, mutta ei se ollut..

Ehkä jonain päivänä minä olen hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *