Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2017

Tyhjää

Minulla oli tänään jutteluaika, kuten arkisesti aina sanon. Tänään me monen mutkan kautta päädyttiin puhumaan tyhjyydestä. Tyhjyydestä joka asuu sisälläni. Se on hälytysmerkki, mutta myös turvasatama. Se on paikka jonne en halua, mutta siellä tunnen myös helpotusta.

Pari vuotta sitten löysin sen paikan, tai tulin tietoiseksi siitä. Monta isoa, uuvuttavaa ja erittäin negatiivista, ehkä jollain tapaa myös traumaattista, tapahtumaa oli käynyt. Seuraavana päivänä piti skarpata sillä oli esikoisen syntymäpäivät. Kävin aamulla ennen juhlia katsomassa sisarustani joka oli yrittänyt riistää henkensä jälleen kerran. Sen jälkeen palasin kotiin juhlimaan. Uupuneena, henkisesti lyötynä, todella raskaana ja aivan hajalla.

Kun synttärit olivat ohi, puoliso kysyi minne olin hävinnyt. Hän ihmetteli miksi olen niin rauhallinen. Miten olin selvinnyt ja jaksanut kaiken. Syntymäpäivien jälkeen jossain vaiheessa sain kuulla ystävältä että olen ollut etäinen ja syntymäpäivillä he olivat jääneet ulkopuolella, aivan kun heitä ei olisi edes kutsuttukaan. Omassa mielessäni olin yrittänyt, mutta ilmeisesti tyhjyys oli vienyt minut jo mukanaan.

Syntymäpäivien jälkeen tajusin että minulla on edelleen se paikka jossa en tunne. Ihan kun olisin itseni ulkopuolella. Sen paikan ansiosta minä olen täällä vielä. Sen paikan ansiosta olen selvinnyt monesta. Se paikka on olemassa, ja sillä on tarkoituksensa. Minä en kuitenkaan voi hallita sitä vaan se hallitsee minua. Se imaisee minut mukaansa, vie muistoja ja aiheuttaa käyttäytymistä, jota en voi hallita kuten haluaisin. Ulkopuolisille vaikutan tunteettomalta, kylmältä ja välinpitämättömältä. Kenties vihaiselta ja hyökkäävältä? Tosiasia on että välitän liikaa enkä osaa hallita sitä. Sisälle sattuu niin ettei mieli voi käsitellä sitä. En hyökkää vaan yritän suojella itseäni.

Tyhjyydestä voi nousta, mutta sen mukaan voi myös vajota toivottomuuteen. Useinmiten minulle käy niin, koska en osaa hallita sitä vielä. Sillon jopa kuolema ajatuksena tuntuu lohduttavalta. Tuntuu kuin kuolemasta voisi löytää helpotuksen, kenties onnen? Silloin ei jaksa edetä edes tunti kerrallaan vaan on ajatella selviävänsä seuraavasta minuutista. Ei jaksa nähdä ympärillään ketään. Ei jaksa hengittää. Kaikki on tyhjää.