Häähumussa

Olemme mieheni kanssa olleet pian 5-vuotta naimisissa. Naimisiinmeno ei itselleni ollut mikään suuri asia, mutta koska Nuppu oli jo matkalla maailmaan kun naimisiin menosta alkoi tulla ajankohtaista, se tuntui oikealta ratkaisulta. Tarjoamme lapselle sen oppikirjan mukaisen perheen.

Hääpäivä oli tietenkin stressava. Kampaus epäonnistui, meikkikään ei ollut mitä oli suunniteltu, mekkoa parsittiin vielä edellisenä yönä, hääauto oli pettymys ja melkein myöhästyimme kirkosta. Vihkimisen jälkeen kuskimme lähti ajamaan kirkon pihasta hautausmaata kohti eikä tielle, kuten piti. Vahvaluontoinen anoppi vasten tahtoani järjesti kättelyn eikä laskenut vieraita sisään juhlatilaan kuvausten ajaksi. Häävieraista iso osa oli sellaisia ketä en ole tavannut ennen enkä häiden jälkeen. Oli outoa olla omissa häissä niin etten tiedä ketä siellä oli. Taivuin sulhasen ja anopin tahtoon tässä asiassa. Tässä vain muutama esimerkki miksi hääpäivä ei tuntunut maailman ihanimmalta päivältä.

Paikka sen sijaan oli mitä kaunein ja ruoka erinomaisen hyvää. Myös loppuilta dj:n säestämänä oli erinomainen, jokseen kostea. Mielestäni tänä kuuluu asiaan kun sulhanen oli 20 ja morsian 24. Meidän ystävät tekivät juhlat kun vaan virallisuuksista päästiin.

Miksi tämä päivä on pyörinyt mielessä? Meillä on hääpäivä muutaman viikon kuluttua. Sen lisäksi lauantaina olin ystävän mukana hääpukuja sovittelemassa ja sunnuntaina kävin meidän hääpaikalla vierailulla muissa asioissa. Kun katselin ystävän sovittelevan hääpukuja ja löytävän ”sen puvun”, oli vaikea olla tunteilematta. Se hymy morsiamen kasvoilla. Se onnellisuus. Sitten muistin että se jäi kokematta. En vain tuntenut mitään. Nyt, nähdessäni ystävän onnen, minäkin itkin. Itkin kun sain olla osa sitä hetkeä. Sain edes nähdä miltä onnellisuus näyttää.

Hääpaikka on edelleen kaunis, mutta muuttunut kovin. Pieni järvikylä on muuttunut isoksi hyvinvointikeskukseksi. Enää en ehkä näkisi meneväni siellä naimisiin koska sen intiimiys viehätti valitessa hääpaikkaa. Eipä sillä, eihän minun tarvitsekaan! Voin nauttia siellä kylpylästä ja suppailusta. Etenkin jälkimmäinen vei minut kyllä mukanaan!

Häät. Tuo monen elämän onnellisin päivä. Onkohan se todella näin? Kuinka moni uskaltaa myöntää ettei se suhteessa sulhaseen muuttanut mitään? Vai koenko minä tämänkin asian jotenkin väärin? Ystäväni kyseli vinkkejä ja neuvoja hääpäivän suhteen, ja ehkä neuvoista tärkein oli että ”älä taivu kenenkään tahtoon ulkopuolisen tahtoon sillä ne on sinun ja sulhasen häät”.

Häissä on taikaa ja odotuksia. Suuren juhlan tuntua. Se tuntuu lopulliselta, hyvällä tavalla. Todellisuudessa avioliitto ei muuta mitään eikä se takaa lopullisuutta. Arki koittaa parisuhteeseen olitte naimisissa tai ette. Juhlat loppuvat. Skumppa ĺoppuu. Pahimmassa tapauksessa hellät sanatkin loppuvat. Juridisesti avioliitto on toki aina siellä, kunnes toisin määrätään. Joskus mietin että tuoko avioliitto jopa liikaa turvaa toisille joten on helpompi kokea rajoja? On helppo ajatella että toinen on kuitenkin tuossa. En tiedä. Tässä me ollaan. Häiden katastrofaalisuus on hyvin kuvastanut meidän avioliittoa sillä ylä- ja alamäkiä on riittänyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *