Joulunakin ajatuksissa

Minulla on ollut tapana tehdä jouluruokia yli oman tarpeen, ja aivan tarkoituksella. Yleensä teen sen rutiinilla sen suuremmin ajattelematta. Tänä jouluna oli toisin.

Ylimääräiset jouluruuat laitan äidin mukana veljelleni. Veljelle, joka kerran oli. Nyt tuon ihmisen äänessä on jotakin tuttua, mutta muuten en tunne häntä enää. Olen itkenyt ja surrut. Olen halunnut auttaa. Siskoni on itkenyt vielä enemmän. Auttanut vieläkin enemmän. Ikävöi eniten. Silti kukaan ei onnistunut kannattelemaan veljeäni. Veljeni on lämmin muisto ja viiltävä suru. Hän on olemassa, mutta ei kuitenkaan.

Olen tehnyt surutyötä veljeni vuoksi ja onnistunut siinä melko hyvin. Ymmärrän nyt etten voi saada niitä aikoja takaisin. Tiedän että jonakin päivänä saan puhelun joka särkee sydämeni mutta tuo mukanaan myös lohtua. Tänä jouluna tehdessäni hänelle jouluruokia tunsin suurta ikävää. Ajattelin kuinka joulu on hänelle vain päivä muiden joukossa. Kylmä ja synkkä. Ajattelin kuinka hän on tänäänkin yksin. Mietin että satuttaako lähettämäni ruuat häntä. Muistuttavatko ne häntä siitä kuinka yksin hän on. Minun perheeni leikki ja nahistelivat ympärilläni, mutta hetken tunsin sen yksinäisyyden olevan läsnä. Minä olen onnekas sillä sain palata ajatuksistani tähän hetkeen lämpimään kotiin läheisteni luo.

Olen pahoillani sinun puolestasi. Tiedäthän sen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *