Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2018

Venetsia pähkinänkuoressa

Reissun jälkeen arki on palannut uomiinsa. Lapset ovat kiivenneet yöllä viereen nukkumaan. Yleensä siitä saa lähtöpassit omaan sänkyyn, mutta nyt olen heltynyt. Voi rakkaudet kuinka ikävä teitä olikaan.

Venetsia sinäänsä ei tarjonnut uutta koska olinhan käynyt siellä. Karnevaalitkin oli vuosien saatossa hiljentynyt ja kaupallistunut. 9 vuotta sitten kadut oli täynnä upeita pukuja ja maksuttomia musiikkitapahtumia. Nyt pukuja oli vähemmän, osa kaduista suljettiin ja perittiin pääsymaksua tapahtumiin. Lähinnä siis viikonloppuna. Mutta onhan se upea kaupunki. Elämys itsessään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Venetsian karnevaalit on vanha perinne ties monenko sadan vuoden takaa. Aikanaan pukujen ja naamioiden pitäminen pienenti kuilua rikkaiden ja vaikutusvaltaisten, ja köyhien välillä. Pukujen takana titteleillä ei ollut väliä ja niitä pidettiin lähes aina. Se toi kuitenkin mukanaan lieveilmiöinä prostituution ja uhkapelaamisen. Karnevaalit kiellettiin joksikin aikaa, mutta jos en väärin muista, 70 luvulla ne heräteltiin henkiin tälläisenä kahden viikon pituisena ajanjaksona. Pukuja ja naamioita on kaupan kaikkialla.

Turistipaikoista kävin tällä kertaa ainoastaan Palazzo Ducalessa. Viime kerralla vankilakierros ja huokausten silta jäi näkemättä, mutta nyt pääsin viimein sinne. Siellä sai kulkea omaan tahtiin eikä opastettuja kierroksia ollut. Sisäänpääsy oli suolaiset 20euroa. Päädyin vankilaan/sellialueelle aivan yksin ja tyhjät sellit seinäkirjoituksineen meinasi olla kova pala minun mielikuvitukselle. Vuosia sitten pelatut kummituspelit ovat tehneet tehtävänsä. Hah! Ducale on vanha raatihuone ja tuomioistuin. Se on sillä on mm euroopan suurin huone ja esillä on vanhoja haarniskoja ja miekkoja. Mutta pääasiassa se tarjoilee parastaan taiteen ystäville sillä se on seiniä ja kattoja myöten täynnä aivan upeita vanhoja taideteoksia. Tuomioistuimen ja vankilan yhdistää huokaisten silta. Se on saanut nimensä siitä, että elinkautisvangit ja kuolemaan tuomitut ovat kyseiseltä sillalta nähnyt ulkomaailman viimeistä kertaa ja huokaisseet.

Mutta Italialainen ruoka on kyllä maailman parasta. Kävelin usein vähän pääkatujen ulkopuolelle syömään. Ruokailut viineineen maksoi (riippuen viinin määrästä) 12-20 euroon. Kaduilla kulkiessa vastaan tuli ihania katukahviloita ja pitserioita joista pystyi nappaamaan mukaan palan pitsaa (n. 2-3e), kahvin (n1-2e) tai vaikka Vin Bruleen (n 3-4e). Se on ehkä vähän kun meidän glögi punaviinillä höystettynä! Baareista sai juomia myös take awaynä, ja Nutellaa oli tarjolla kaikkialla. Yhtenä aamuna laitoin Nutellaa jopa kahviini. Nam. Hauskaa oli myös huomata, että melko pian aloin muistamaan taas Italian kieltä vaikka siitä ajasta kun asuin siellä on jo tosiaan kohta 10v. Parin päivän jälkeen pystyin esim tilaamaan ravintolassa Italiaksi. Minulla oli vakaa aikomus opiskella vähän etukäteen, mutta kuinkas kävikään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ilman kommelluksia en selvinnyt. Eksyin toki muutaman kerran. Venetsiassa pikkukatuja riittää eikä kaikkia välttämättä ole kartassa. Mutta Venetsiassa ei voi oikeasti eksyä sillä se on lopulta pieni paikka ja opasteita on kaikkialla. Mutta aina kun eksyin, löysin jotain uutta. Olin yksin liikkeellä eikä minulla ollut aikatauluja joten mikäpäs siinä kävellessä ja uusia maisemia ihaillessa. Viimeisenä yönä kun lähdin lentokentälle, vesibusseihin ei ollut muuta kuin automaattilipunmyynti. En löytänyt mistään tietoa minkä lipun tarvitsen, joten nappasin jonkin lipun. Uskoa voit, ettei se käynyt siihen porttia avaavaan automaattiin. Koska vesibussi teki lähtöä jo, menin aidan ali kyytiin. Toivoin että mahdollinen lipuntarkastaja antaisi armoa kun hän näkisi minun edes yrittäneen saada lipun. Eläessäni en ole pummilla matkustanut mutta nyt tavallaan tein senkin. Jäin pois Piazzale Romalla, josta juuri nousi lipuntarkastaja kyytiin. Aikamoinen tuuri!

Venetsia tunnetaan rakkauden kaupunkina ja tokihan siellä oli jonkin verran pariskuntia. Itse en toki ollut rakkauslomalla, joten ihan en saanut kiinni miksi sitä pidetään niin romanttisena, etenkään päiväsaikaan. Illan tullen ja katujen pimentyessä aloin kuitenkin vähän ymmärtää. Venetsia tarjoilee parastaan kun pimeä saapuu. Kuvittele itsesi rakkaimman kanssa illan hämärtyessä lämmitetylle terassille veden äärelle hyvän ruuan ja viinin äärelle kun ympärillä kuuluu hiljainen musiikki ja italialainen puhe. Tai ravintolan parvekkeelle toiseen kerrokseen parvekkeelle puolisosi kanssa prosecco kädessä, josta katselette korkealta kauniisti valaistua pieniä katuja ja gondoleja lipumassa veden äärellä. Gondolireissutkin on varmasti romanttisia, jos lompakko kestää n. 80 euron loven.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku paikallinen hotellinpitäjä kertoi, että Venetsiassa on turistisesonki vasta alkamassa. Googletin reissuni yhtä pitkänä uusilla päivämäärillä keväämmälle ja samaan hotelliin missä yövyin nyt. Hinta oli 600e kalliimpi kun mitä maksoin nyt!! Eli todellekin se on vasta alkamassa. Voin kuitenkin kuvitella, että keväinen Venetsia on upea.

Ajatuksia maailmalla

Viimeinen päivä reissussa. Olen junassa matkalla Milanoon tapaamaan vanhoja ystäviä. En ole nähnyt heitä 8-9 vuoteen.

Tällä matkalla minulla on ollut aikaa omille ajatuksille. Välillä on riipivä ikävä kun ajattelen sängyissään tuhisevia lapsia. Välillä taas tunnen helpotusta kun saan kömpiä sänkyyn yksin, ja tiedän ettei kukaan kiipeä viereen.

Olen välillä hymyillyt kadulla kulkevalle koiralle, joka hölmöilyillään muistuttaa meidän koirasta. Välillä olen katsellut hymyissä suin lasten leikkiä ja ajatellut omiani. Olen nähnyt onnellisia pariskuntia, jotka kulkevat käsi kädessä, ja yrittänyt muistella millon viimeksi olen tarttunut S:n käteen. Sanoisin etäisyyden tehneen hyvää. En malta odottaa, että saan huomenna ottaa koko perheen taas syliin. Kinastella pukemisesta ja kirota koiran karvoja.

Se, mikä minut on yllättänyt jopa ikävää enemmän, on omat ajatukseni. Olen jo pitkään ajatellut voivani paremmin. Täällä kuitenkin olen huomannut, että ajattelen edelleen itsestäni kamalia asioita. Olen uupunut omaan seuraani. Olen väsynyt siihen ääneen, joka muistuttaa etten ole tarpeeksi hyvä mihinkään enkä kenellekään.

Eilen itkin hetken. Osittain ikävää ja osittain sitä miten kovasti kaikki muuttuu nyt keväällä. Samalla itkin sitä miten ikävät sanat kerta toisensa jälkeen pääsevät ihon alle. Tahattomat ihmettelyt siitä miksi lähdin tähän reissuun saivat minut kyseenalaistamaan onko reilua olla täällä. Erään läheisen kommentti siitä miten tietyn ikäisenä (iän, jonka olen jo ylittänyt) pitäisi kaikki olla kunnossa koulutuksen ja uran suhteen, sai minut pohtimaan miten epäonnistuneelta näytän toisten silmissä. Ihmiset kyselevät millon valmistun ja minun tekisi mieli vaan sanoa kaikille ettei se kuulu kellekään. Miksi haluaisin juhlia sitä mikä tuntuu epäonnistumista? Ja ilmeisesti myös näyttää siltä.

Onko näillä asioilla oikeasti mitään merkitystä? No ei ole. Ainut millä on merkitys on onnellisuus. Miksi siitä tunteesta on niin helvetin vaikea pitää kiinni? Koska onnea minäkin tunnen, mutta en saa pidettyä siitä kiinni.

Minä olen onnekas. Minulla on mies, joka uhraa paljon aikaa meidän perheen hyvinvoinnin eteen. Hän ymmärtää minun tarpeeni olla välillä muutakin kun äiti. Eilen itkiessäni pahaa mieltäni, hän oli se joka sanoi minun ansainneen tämän matkan. Minulla on kaksi tervettä lasta, ja jokainen vanhempi tietää miten suuri onni se on. Minulla on katto pään päällä, ja se on juuri sellainen kun tahdoin. Ei standardien mukainen omakotitalo maalla, mutta täydellinen koti meille. Miksen voisi tuntea onnellisuutta siitä mitä minulla on? Sen sijaan mieleni suree menetettyä iloa, toivoa, positiivisuutta ja turvaa. Se kyseenalaistaa kaiken hyvän. Etsii syitä varautua katastrofiin.
Aivot on jatkuvasti valmiustilassa. Päivällä ja yöllä. Tajusin senkin täällä. En ole lasten vuoksi väsynyt. Vaikkei minulla ole vuosiin enää ollut hätää öisin, säpsähtelen jatkuvasti hereille. Pelkään.

Täytän tänä vuonna 30. Se on paljon enemmän kun aikoinaan uskoin. Joskus se on paljon enemmän kun olisin jaksanut. En pysty edes ajattelemaan, että saatan olla täällä vielä 50 vuotta. Se saa vatsani kääntymään ympäri.

Tänään olen täällä. Tässä. Matkalla Milanoon tapaamaan vanhoja ystäviä. Hengitän.