Avainsana-arkisto: Sini ariel

Äitiys on paskaa?

Sini Ariel tuumasi, että äitiys on paskaa. Jonkun kyselyn tuloksista selvisi, ettei suomalaisia kiinnosta alejauhelihan metsästys prismasta eli lapsiperheen arki. Onko vanhemmuus ja äitiys paskaa? Noh. Ainakin meidän ”opetellaan kuivaksi” elämänvaiheessa monenlaiset eritteet ovat tulleet tutuksi.

Jos somea on uskominen, lapsiperheenarki on merkkivaatteita, täydellisiä piparkakkutaloja ja joulukuusia. Se on täydellisesti aseteltuja sisustuselementtejä, ja parhaimmat saavat lapsetkin aseteltua kuvaan patsaan lailla. Joskus joku kertoo miten maito on kaatunut lattialle, mutta sekään ei haittaa, koska rakkaus lapsiin pesee lattiatkin.

Minä rakastan lapsiani suurimman osan ajasta. Mutta esim eilen, puolisoni sai viestin töihin, jossa kerroin vihaavani meidän rakkauden hedelmiä. Enkä edes valehdellut. Siivottuani lattialta kulhollisen jugurttia, yhdet pissat ja tapeltuani tunnin nukkumaanmenosta molempien kanssa, selviteltyäni heidän riitoja pitkin iltaa, olin aika varma että vihaan lapsiani. Lapsiperheenarki on suuria tunteita niin hyvässä kuin pahassakin. Ja se on ok.

Kukaan ei kai väittänyt että arki lapsiperheessä olisi helppoa. Pakko myöntää, että on sitä tullut joskus pohdittua ”tämänkin ajan olisin voinut matkustella”. Olisinko silloin onnellisempi? Tuskin, koska mieleni ja sydämeni kaipaisivat lapsia. Ajatus lapsiperheenarjesta kummittelisi takaraivossa. Muistan sen jo ajalta ennen kumppaniani. Mutta uskonko, että joku on onnellisempi ilman lapsia? Ehdottomasti, jos lapsettomuus on oma valinta.

Pitkät viikonloppuaamut, spontaanisti aamuyön tunteihin venyneet pikkujoulut, vuosilomasuunnitelmat vain itseä varten. Palkka menee vain omiin tarpeisiin, pyykkiäkin olisi ainakin puolet vähemmän pestävänä. Ainakin näin lapsellisen näkökulmasta, ihan 5/5.

Jos lapsettomana on parisuhteessa, on suhteen hoitaminenkin helpompaa. Ymmärrän hyvin mitä tarkoittaa kun ”riivitään pieniä hetkiä tai keskusteluja rakkaudesta” näin lapsellisen näkökulmasta. Seksistä ei kannata kamalasti edes puhua, koska mitään puhuttavaa ei ole. Se on valitettavan usein juttu jolle ei ole aikaa, jaksamista tai sit se on hoidettava alta pois. Kaukana on ne ajat kun kellonajallakaan ei ollut mitään väliä. Nyt se olisi siinä ”lapset varmasti nukkuvat” ja ”itse en kuolaa vielä tyynyyni” välissä. Aikaa on noin 1,5 sekunttia.

Ei käy kieltäminen että tuleva neljän päivän venetsian loma tuntuu hyvältä. Joku kaveri sanoi joskus ettei voisi kuvitellakaan lähtevänsä ulkomaille ilman perhettä. Ymmärrän senkin tosi hyvin. En voinut kuvitella minäkään ennen kun uskalsin kokeilla. Vaikka olen 4päivää poissa, olen silti enemmän lasteni luona kun ne perheet joissa mummit ja ukit hoitavat lapsia joka toinen viikonloppu kun vanhemmat on rellestämässä. Olen vähemmän aikaa lapsistani erossa kun ne vanhemmat, joiden lapset on kesällä viikon mummolassa. Tärkeimpänä pointtina.. Lapseni ovat isänsä kanssa, joka on ihan yhtä tärkeä kuin minä.

Lapsiperheenarki on suuria tunteita. Se on vihaa, rakkautta, syyllisyyttä, onnistumista, epävarmuutta, pelkoa ja niin edelleen. Ennen lapsia tuskin tiesin rakkaudesta mitään. En voi väittää tienneeni vielä synnytyssalissakaan, mutta kotona minulla oli jo aavistus siitä mitä äiti voi tuntea lastaan kohtaan.

Se tunne tulee esiin arjessa hyökyaallon lailla. Se tulee yllättäen ja vie kaiken pahan hetkeksi mukaan. Se on sydämen pakahduttava tunne. Se on rakkautta ja ylpeyttä. Se tunne on syyllinen siihen että, alejauheliha, pissan pesemisen lattialta ja tunnin iltaraivarit, on sen arvoista. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö ne raivarit vituttaisi.