Ehkäisy

Olen parin päivän aikana käynyt keskustelua ystävien kanssa ehkäisystä. Toisilla on vauva toiveissa, ja ehkäisyn käyttö on vaihtunut ovulaatio-oireiden metsästykseen. Toisilla on pohdinnassa ehkäisy vauvan jälkeen. Ja entäs minä? I’m good. Vai olenko? 😃

Minulla (vai meillä?) on käytössä Mirena-merkkinen hormonikierrukka. Aiemmat kokemukseni hormonaalisesta ehkäisystä on ollut huonot. Toiset aiheuttivat rajua migreeniä, toisista tuli rajuja mielialavaihteluita ja toiset ehkäisivät todella hyvin sillä seksi maistui yhtä hyvin kuin sahanpurut. Tai itse asiassa haluan kuitenkin sen verran korjata, että minä yhdistin nämä oireet ehkäisyyn.

Mirena asennettiin huhtikuussa 2016. Satumme asumaan sellaisessa kaupungissa jossa hormonikierrukan voi käydä laittamassa ilmaiseksi lääketieteenopiskelijalla. En ollut innoissani maksamassa kierrukan hintaa, joka tietääkseni pyörii yli sadassa eurossa, kun aiemmat kokemukset oli huonot. Onneksi tälläinen opetusklinikkasysteemi oli mahdollinen. En voi väittää etteikö olisi jännittänyt kun ekakertalainen alkaa laiteilla välineitä valmiiksi, mutta opiskelijana tiedän ettei sitä ikinä opi jos ei saa kokeilla! Tiesin myös etukäteen, että hänellä on kokenut opettaja apunaan.

Mirenan laiton jälkeen runsasta vuotoa tuli noin viikon-kahden ajan. Sitten se hiljelleen hiipui. Pientä tiputteluvuotoa tuli parin kuukauden ajan, mutta pikkuhousunsuoja riitti pitimään vuodon kurissa. Vuoto ei häirinnyt millään tavalla. Sitten onkin ollut yhtä juhlaa. Vuosipäivän tienolla tuli ensimmäiset, ja tähän mennessä ainoat, kuukautiset.

Viimeisestä synnytyksestä on nyt kulunut kaksi vuotta. Kierrukan laitosta taas on kulunut vuosi ja 9 kuukautta. Viimeisen parin kuukauden aikana olen huomannut erilaista oireilua, joka viittaisi ovulaatioon. Säästän teidät tällä erää yksityiskohtaiselta kuvailulta…. Koska ällöä. Tämän kuukauden ovulaatio-oireet olivat niin selkeät ja voimakkaat, että aloin epäillä mahtaakohan koko kierrukka enää toimia. Noh, se jää varmaan nähtäväksi. Kierrukan teho on noin 99,8%. Jos tuo 0,2prosentin nakki napsahtaa niin ei kai se auta kun alkaa valmistautua. Hah.

Noh epäilykseni kierrukkaa kohtaan olivat niin vahvat viime päivien ajan, että piti ihan kirjautua terveysporttiin tutkailemaan asiaa. Samalla muistuttelin itselleni että kierrukka ei tosiaan estä ovulaatiota vaan mm tekee kohdunolosuhteet sellaiseksi ettei munasolu pääse kiinnittymään. Mutta! Meidän elämäntilanteessa vauva numero 3 olisi katastrofi, koska niin monia muutoksia on tulossa muutenkin. Koska vauva on tässä elämäntilanteessa niin ei toivottu, se saa epäilemään raskaaksi tuloa ihan vaan mieheni katsoo minua. Kyllä naisen mieli on kummallinen…

Tiedän, että jokainen lapsi on lahja eikä lapsia tehdä vaan niitä saadaanI. Itse ajattelen, että ehkäisyn tavoitteena avioliitossa on tuoda tietynlaista vapautta aikuisten välisiin kohtaamisiin kun ei tarvitse huolehtia raskaaksi tulosta joka känteessä. Onneksi nykymaailmassa on tämä pieni valinnan mahdollisuus. Sanoinkin tuossa ystävälle, että ennen lapsia olisin varmasti luottanut sokeasti mihin tahansa ehkäisyyn, mutta nyt kun tietää mitä tuleman pitää, sitä on jopa ylivarovainen.

Kierrukka on toiminut hyvin tähän saakka, ja taas päntättyäni faktoja ja lukuja, uskon että toimii jatkossakin. Ei tarvita enää kun ripaus luottamusta ja vähän keijupölyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *